Voimauttava valokuvaus

Olen vuosikausia haaveillut, että pääsisin osalliseksi voimauttavaan valokuvaukseen. Yleensä en nimittäin viihdy kameran edessä, vaan tykkään olla enemmän kuvaajan roolissa. En ole juuri koskaan tyytyväinen siitä, miltä näytän kuvissa. Syitä on lukuisia: irvistely/outo ilme, luonnoton poseeraus, epäryhdikäs asento, silmät kiinni jne. Moni muukin varmaan tunnistaa ongelman. En vain koe olevani mitenkään fotogeeninen. 

Kulttuuriohjauksen kurssilla tarjoutui vihdoin kuitenkin mahdollisuus päästä toteuttamaan voimauttavaa valokuvausta. Itse en tällä kertaa ollut siis ollenkaan linssin takana, vaan kerrankin sen edessä. Valitsin kuvaajakseni luokkatoverini samalta kurssilta, koska hän tiesi menetelmän. Kuvat otettiin täällä Lahdessa.

Olisin halunnut lähteä ottamaan kuvani Pohjanmaalle, mistä olen kotoisin, mutta ajallisista syistä tämä ei ollut mahdollista. Onneksi luonto on ympäri suomen mahdollisuus ja Lahdestakin onnistuin löytämään paljon vastaavanlaisia paikkoja, joita olisin kotikonnuiltakin valinnut.

Pakko myöntää, että aluksi minua jännitti kovasti kuvien ottaminen. Ensimmäisissä kuvissa tämä näkyikin, mutta sitten osasin vain päästä irti ja  nauttia valitsemistani kuvauspaikoista. Kun kuvat oli otettu, odotinkin suurella jännityksellä, millaisia otoksista tuli. Monessako irvistäisin? Olisinko tyytyväinen siihen, miltä näytän? Mutta ei, olin erittäin tyytyväinen lopputuloksiin - kerrankin. Koin, että kuvat ovat juuri minun näköisiäni ja tuovat esiin eri puoleni juuri siten kuin olin ajatellutkin.

Viimeisellä kulttuuriohjauksen tunnilla esittelimme toisillemme voimauttavat valokuvat. Se toi monesta ihmisestä esiin jo tuttuja asioita, mutta myös paljon uusia puolia.

Voimauttava valokuvaus toimii myös hyvänä menetelmä ohjata erilaisia ryhmiä. Menetelmä sopii toteutettavan niin lasten, nuorten kuin vanhemman väestönkin kanssa. Olisikin mielenkiintoista käyttää kyseistä menetelmää eri-ikäisten kanssa ja verrata näiden eri ikäryhmien kanssa otettuja valokuvia. Miten esim. lasten ja nuorten kuvat eroavat vanhusten kuvista. 

Jos kiinnostuit voimauttavasta valokuvauksesta, suosittelen tutustumaan menetelmään lisää täällä.

Itse askartelin voimauttavasti valokuvista tällaisen valokuvatalon, jonka saa kuljetusteknisistä syistä myös kasaan. Kuvat liimasin mustille korttipohjille ja liitin jokaiseen kuvaan sopivan tekstin. Kaunis puukuvioinen askartelukartonki löytyi Sinooperista.

Oma suosikkikuvani oli tämä kuva:

 PELICANS MUMMELIT JA KALEVALANPÄIVÄ

Tällä viikolla, kuten kaikila muillakin viikoilla on ohjelma ollut melko sama kuin aina ennenkin. Vapaa-ajanohjaajan tekemä ohjelma on viikosta toiseen sama. Maanantaisin ja torstaisin mölkkyä, tiistaisin ja perjantaisin jumppaa, keskiviikkoisin muistipelejä ja kioskimyyntiä. Välillä mietin, että mikäs järki tässä on, että ohjelma on aina sama viikosta toiseen. Klo 10 sitä samaa ohjelmaa kuin edellisellä viikolla tai kuukausi sitten. Kuten sanonta kuuluu: vaihtelu virkistää. Silloin paikalle saapuisi myös varmasti muitakin kuin ne samat mummut ja paapat, jotka aina osallistuvat näihin tämänhetkisiin ohjaustuokioihin. Jumppa tosin on erittäin hyvä, ja saakin pysyä puolestani ohjelmistossa, koska on tärkeää saada vanhukset liikkumaan ja voimistelemaan. Se pitää kuntoa yllä, voimistaa ja saa veren kiertämään. Muuten tuntuu harmilliselta, että ohjelmassa on vaihtelua vain, jos paikalle tulee vierailijoita. Viikko-ohjelmasta puuttuu esimerkiksi kaikki luova ja taiteellinen toiminta sekä yhteiset keskustelu- ja muistelutuokiot. Vaihtelu ohjelmassa näkyi esim. maanantaina, kun meille tuli vierailulle Pelicans mummelit Maikki ja Mikki sekä minun vetämäni Kalevalanpäivän ohjelma. Nämä kaksi houkuttelivat paikalle myös sellaisia osanottajia, joita ei yleensä näy mölkyssä, jumpassa tai muistipeleissä.

Pelicans mummelit käyvät joka toinen viikko viihdyttämässä ikäihmisiä satu- ja laulutuokion merkeissä. Lisäksi he myyvät kutomiaan sukkia ja lapasia sekä pikkuleipiä. Etenkin pikkuleivät tuntuvat olevan kestosuosikkeja ja pikkuleipäpusseista käydään kovaa taistoa, että kuka ehtii ensin ostamaan pikkuleipäsiä :) Nämä Pelicans mummelit ovat vallan ihania ja arvostan suuresti heidän vapaaehtoisuuttaan. He tervehtivät jokaista vanhusta halaamalla ja vaihtamalla kuulumisia, että jokaisella on varmasti tervetullut olo. Tällaista vapaaehtoista viriketoimintaa tarvitaan ehdottomasti lisää vanhainkodeissa ja palvelutaloissa olevien vanhusten pariin!

Tällä viikolla olen ohjannut kahta eri viriketoimintaa vanhuksille. Tiistaina pidin heille tuolijumpan ja perjantaina tein ensimmäisen osan ohjaajuuden näytöstäni, kun pidin Kalevalanpäivän ohjelmaa Johanna-Kodilla.

Ensin tuolijumpasta hieman: en ole kovinkaan liikunnallinen ihminen enkä aiemmin ole vetänyt jumppatuokioita. Olen toki työssäoppimiseni aikana ollut mukana vapaa-ajanohjaajan vetämissä tuolijumpissa ja tarkkaillut, miten hän niitä vetää ja millaisia liikkeitä niissä tehdään. Huomioin kuitenkin, että liikkeet ovat yleensä melko samoja, järjestys vain vaihtelee.

Kuten jo mainitsin, en ole kovinkaan haka liikunnassa, joten päätin valmistaa omannäköiseni tuolijumpan. Tuolijumppani koostui tarinasta, jossa kävimme mm. soutelemassa, heinätöissä, mustikassa ja uimassa.

Tuokion jälkeen sain niin positiivista kuin negatiivista palautetta osallistujilta, mikä on tärkeää oman oppimiseni kannalta. Positiivista palautetta sain siitä, että jumppa oli erilainen kuin yleensä ja pohjautui nimenomaan tarinaan eli liikunnan lisäksi jumppa ruokki myös mielikuvitusta. Hyvä asia oli myös, että tuokion aikana tuli uusia liikkeitä. Seuraavalla kerralla olisi kuitenkin hyvä kiiinnittää huomiota tahtiin, eli jokaisen liikkeen jälkeen olisi hyvä pitää taukoa. Huomasin kyllä itsekin, että puolentunnin jumppatuokiosta ensimmäiset 15 minuuttia meni melko haipakkaan, eli tästä oppineena otamme paljon rauhallisemmin ensikerralla.

Sitten vielä näytöstä ja Kalevalanpäivän ohjelmasta. Kalevalanpäivän ohjelmani pohjautui tietovisaan Kalevalasta, tuosta kansalliseepoksestamme. Lisäksi tutustuimme Kalevalan eri versioihin. Luin tietovisan kysymyksiin liittyviä pätkiä Elias Lönnrotin, Kirsti Mäkisen Suomen lasten Kalevalasta ja Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalasta. Lisäksi näytin myös Don Rosan piirtämää Sammon taonta Aku Ankkaa. Eli Kalevala on inspiroinut myös maailmalla. Ohjelmaan kuului myös kantelemusiikin kuuntelua ja suomalaisten kansanlaulujen laulamista yhdessä. Taoimme myös yhdessä osallistujien kanssa Johanna-Kodin sammon, johon kertyi iso määrä heidän elämänsä rikkauksia.

Kalevalapäivän ohjelma oli selvästi monen mieleen ja ohjauksen jälkeen moni tuli kiittelemään tuokiosta. Mutta vielä suurempi kiitos minulle oli, että paikalle tuli paljon myös juuri niitä henkilöitä, jotka eivät viikottaiseen ohjelmaan juurikaan osallistu.

Johanna-kodin Sampo, jossa asukkaiden elämän 

Lisää elämänrikkauksia, joita Sampo on Johanna-kodin asukkaille takonut